maijaaalto Maija Aalto
Jaikus from maijaaalto
Thursday, 5 March 2009
Friday, 13 February 2009
Saturday, 24 January 2009
-
Jos tällaiseen asiaan ei saa korjausta kysymällä henkilökunnalta ja antamalla asiallista palautetta, on minusta todella hyvä, jos jaksaa tehdä jutusta julkisen. Kun tosiaan, eihän tässä ole kyse pelkästään yhden ihmisen saamasta kehnosta palvelusta vaan useita viikkoja jatkuneesta välinpitämättömyydestä tai suoranaisesta huijauksesta.
Niin että metelin pitäminen ja verkkovoima on hyvä ajatus.
Jos olisin itse samassa tilanteessa, kävisin urputtamassa asiasta myös palveluissa, joissa ravintoloita pääsee arvioimaan. Siis Eat.fi:ssä (puolueeton suositus) ja (emphasis, bold, #kirjoita">Omassa kaupungissa) (tämä on erittäin puolueellinen suositus) nyt ainakin.
Wednesday, 7 January 2009
Tuesday, 16 December 2008
-
En kyllä lähtisi vetämään näin epämääräisen listauksen perusteella mitään kovin suuria johtopäätöksiä siitä mikä suomalaisessa blogiskenessä jyllää.
Vaikka tekisi mieli, kun ykkösenä ja kakkosena kerran ovat tällä hetkellä torstaiblogit, joiden tekemiseen olen siviilissä sekaantunut. Niin että totta kai ne oikeasti ovat Suomen suosituimpia blogeja, vaikka tämä onkin tähän asti jäänyt kierosti piiloon kaikilla muilla listoilla ja jää taatusti jatkossakin.
Veikkaisin kuitenkin Valokuvatorstain sijoituksen perusteella, että linkkailu on tällä listalla poikkeuksellisen merkittävässä roolissa. Siis verrattuna esimerkiksi kävijämääriin tai päivitystahtiin tai muihin tavanomaisempiin kriteereihin.
Saturday, 13 December 2008
Wednesday, 1 October 2008
-
Telanteen kommenteissaan käyttämät sanavalinnat kertovat minusta jo yksinään melko paljon asenteista. Siis esimerkiksi se, miten hän ainakin Iltalehdessä ja HS:ssä selittää miten Almalla on töissä paljon ihmisiä, jotka elävät "erilaisissa parisuhteissa". Erilainen versus normaali, niinpä niin.
Sunday, 14 September 2008
Thursday, 11 September 2008
-
Minä onnistuin (ensimmäistä kertaa ikinä) hankkimaan lippuni kivuttomasti. verkkokaupasta, illalla. Siinä vaiheessa tekniikka toimi loistavasti ja lippuja sai vielä kaikkiin näytöksiin, joita kokeilin. Harmillista, että ilmeisesti aamupäivällä teknisiä ongelmia oli runsaasti. Jos kaikki olisi aamulla toiminut niin kuin illalla toimi, niin lipunmyynti olisi mielestäni tänä vuonna sujunut tolkullisesti.
Tuesday, 9 September 2008
-
Koska kuntavaalit on lyhyt eikä kuulosta ihan niin pahasti muinaisjäänteeltä. Ja totta kai isommissa mediataloissa on järkevää valita kumpaa käytetään eikä käyttää molempia muotoja sekaisin. Kielitoimistolle kelpaavat edelleen kummatkin: http://www.kotus.fi/index.phtml?i=529&s=2630
Monday, 8 September 2008
Thursday, 4 September 2008
-
Samaa mieltä Suvikon kanssa; ei tämä välttämättä ole uusi ilmiö. Verkko vain tekee ilmiön näkyvämmäksi, jättää ehkä pysyvämpiä jälkiä, kiihdyttää liikettä. Minusta mielenkiintoisinta on ehkä se miten verkosto syntyy, tehdääntämä.fi:kään kun ei ilmaannu tyhjästä. Kuinka ihmiset päättävät, että he juuri tässä tapauksessa haluavat olla siinä tekevässä porukassa ja toisessa tapauksessa eivät?
Tuesday, 2 September 2008
-
Minuakin viehättävät ennen kaikkea tarinat. Ja se, että niitä vieläkin vahingossa käsittelee niin kuin tositarinoita, vaikka pitäisi jo akateemisesti ymmärtää, ettei mitään ole niin helppo ymmärtää väärin tai vääristellä kuin historiaa.
Silti, ehkä joskus ihmisenä olemista on helpompi hahmottaa, kun asioita katselee riittävän pitkän ajan päästä.
Monday, 1 September 2008
Sunday, 31 August 2008
Friday, 29 August 2008